Hellouu!~

Esittelen ensiksi itseni, jotta blogin lukijat tuntisi mut. Nickini täällä blogissa on Suzy~.

Olen vuonna 1994 syntynyt tyttö Pohjois-Karjalasta, Joensuun seudulta. Peruskoulu loppui eilen (jeii!), lukioon seuraavaksi. Hieman jänskättää. Olen aika rento, hauska ja puhelias, tarvittaessa myös hiljainen ihminen. Njäh.

Perustan tämän blogin, koska haluan kertoa itsestäni, elämästäni ja Ayumista, jota fanitan suuresti. Välttämättä minulla ei kuitenkaan aina ole häneen liittyvää asiaa, joten blogi perustuu suurimmaksi osaksi minuun.

Ayusta vielä sen verran, ja j-musiikista yleensä, että olen harrastanut j-musaa vuodesta 2005. Ayun löysin silloin netin kautta ihan ensimmäisenä ja rakastuin. Ayun upea ääni ja hänen persoonallisuutensa kolahti muhun ihan kybällä. Vielä tänäkin päivänä Ayu kuuluu mun joka päiväiseen elämään ja toivottavasti tulisi kuulumaan vielä kauan. O.-

Ayun lisäksi mulla tulee kuunneltua Anna Tsuchiyaa, Ai Otsukaa, BoA:a, Koda Kumia, Namie Amuroa, Yuna Itoa, Kazuki Katoa, alania, Girls' Generationia, After Schoolia, MUCCia, Girugameshia ja montaa muuta artistia.

Japani kuuluu yleensäkin mun elämään tosi vahvasti. Mangaa olen lukenut sieltä jostain vuodesta 2005. Sitä kautta se Ayu sitten löytyikin. Eka mangasarjani oli Inuyasha, ihan suomennoksena luin. Sarja komeilee nyt kokonaan hyllyssä ja on ehdoton lempparini vieläkin. O.O

Muita mangoja joita luen/olen lukenut/keräilen on mm. Fushigi Yuuki, Oh! My Goddess, Salapoliisi Conan, Ranma ½, Alice 19th, Fruits Basket, Hopeanuoli, Imadoki, Chobits, Pita-ten, Kamichama Karin, Cardcaptor Sakura, Jigoku Shoujo, Tsukuyomi - Moon Phase... Lista on pitkä. Suomennoksia lähinnä tulee luettua, nyt olen kuitenkin innostunut enemmän noihin enkkujulkaisuihin, erityisesti Jigoku Shoujoon.

Animesta sitten sen verran, että olen kauhea Hayao Miyazaki-fani ja mulla komeilee hyllyssä kaikki nämä Suomessa julkaistut dvd:t. Lisäksi löytyy Hopsua, Fruits Basketia, D.N Angelia ja öö... En edes muista.

Harrastuksiani ovat lukeminen, piirtäminen, laiskottelu >:D, leffat, musiikki (olen soittanut pianoa n. 4 v, mutta nyt se on jäänyt valitettavasti, viulua soitin 1 v., nykyään lähinnä laulu kuuluu elämääni).

Meillä on lemmikkeinä kissoja ja koiria, sekä kanoja ja kukkoja... Maalla asun. Täällä tulee aina joskus tylsää, että ihan siksikin sitten tätä blogia aloitan kirjottaa. :D

Mutta tässäpä tämä esittely. Ihan mukava olisi jos joku viitsisi seurata elämääni tai edes Ayua. Kirjoitan taas toivottavasti pian, ehkä jo tänään tai huomenna jos oikein innostun. Heippatirallaa!~

~Ai niin vielä sen verran, että sanon aina viestin perään jos kuuntelen jotain musaa. Tällä hetkellä siis Ayumi Hamasaki - My All. Samalla mussutan marjapiirakkaa, nams. XD